26.10.2015

Pilkkuja sukissa

Sain ystävältäni tilauksen ohuesta langasta tehtyihin sukkiin. Kävimme yhdessä valikoimassa sukkiin langat ja kolmesta erisävyisestä violetista synti nämä pilkkusukat.


Värit ja kuviointi näyttävät kauempaa paremmilta. Sukkien ollessa vielä puikoilla nimitin niitä värioksennukseksi, sillä omaan silmään ne näyttivät turhan levottomilta.



Etäisyyden ottaminen kuitenkin kannatti, sillä ihan söpöthän näistä tuli :) Ja ystävä oli myös tyytyväinen saadessaan sujauttaa uudet sukat jalkaansa.


Kirjoneulesukat

Ohje: oma malli, aloitus 56 silmukalla ja tiimalasikantapää
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 2½ 

20.10.2015

Rypyt ovat kauniita

Nimittäin sukissa! Rrrrakastuin tähän malliin, joka löytyy siitä vanhemmasta Novitan sukkalehdestä.


Alkuperäisessä ohjeessa sukat ovat Nalle-langasta, mutta halusin sukkien varteen muhkeutta ja tein sukat 7 veljeksestä. Näiden piti olla jämälankojen tuhoamissukat, sillä Pätkis-haalarin jälkeen käteeni oli jäänyt kaksi vajaata kerää valkoista lankaa. Punnittuani langat ajattelin optimistina niiden riittävän hyvin polvipituisiin sukkiin.

Simo Siili hymähtelee kuvissa neulojan optimistisille ajatuksille. Jouduin nimittäin ostamaan vielä yhden kerän valkoista saadakseni toisenkin sukan valmiiksi. Varsi syö yllättävän paljon lankaa. Nyt on jälleen yksi jämäkerä tuhottavana...


Ruttuvarsisukat
Ohje: Novitan sukkalehti 2011
Lanka: 7 veljestä, 167g
Puikot: 3½

Nämä ruttu- tai ryppyvartiset sukat sujahtavat pukin konttiin odottamaan vuoden pimeimmän ajan juhlaa. Sukat olivat myös ensimmäiset, joihin kiinnitin Valpuriinan villasirkus -nimikointinauhan! Tilasin loppukesästä nauhoja, joita olen nyt muutamiin käsistäni lähteneisiin käsitöihin ommellut.

22.7.2015

Suloista suklaata

Heinäkuussa olen hyökännyt hieman sukkia suurempien neuleiden kimppuun. Kirjasta Islantilaisia neuleita kokeilin yhtä villatakin ohjetta, ja tuo takki onkin viimeistelyä vaille valmis. Lisäksi neuloin ystäväni pyynnöstä haalarin hänen maaliskuussa syntyneelle tyttärelleen.


Turha kai sanoa, että suklaa kuuluu äidin suosikkeihin ;)



Haalareihin sovelsin Garnstudion sivuilta löytyvää ohjetta sekä tietenkin alkuperäistä Pätkis-nutun ohjetta. Ohjeista sain suuntaviivat haalarin toteuttamiseksi.

Ilman huppua

Ensimmäinen kerta, kun kokeilin raglan-kavennuksia

Haarasauma ommeltuna, huppu neulottuna ja napit työn alla

Viikon mittainen urakka huipentui näihin kuviin, jotka sain valmiista haalarista ottaa pesukoneessa käytön ja lanoliinikäsittelyn jälkeen pienessä auringonpaisteessa :)






21.6.2015

Mökkisukkia

Matkasimme juhannusaattona näiden kavereiden riemuksi meren rannalle Kristerin sukulaisten mökille. Jotta emme tyhjin käsin olisi notkuvien pöytien ääreen menneet, kaivoin sukkalaatikosta nappivartiset sukat mökin emännälle ja neuloin isännälle Merenkulkijan sukat.


Lankana 7 veljestä, puikot 3½ ja kerrankin kärkikavennuksia lukuunottamatta täysin ohjeen mukaisesti toteutettuna :) 


Palmikkokuvio tuntui alkuun haastavalta, kaaviota sai tuijottaa herkeämättä, kunnes palaset loksahtivat kohdalleen ja sukkaa alkoi syntyä kuin itsestään. Nämä olivat todella joutuisat neuloa, kun vauhtiin pääsi. Kokoa sukilla on nimittäin 45, mutta kahdessa päivässä kaiken muun kesälomatouhotuksen ohella nämä valmistuivat!



Nappivarsisukat olen esitellyt jo aiemmin, mutta mallineule Paulat-sukista, loppu sovellettuna oman mielen mukaan. Niin ikään 7 veljestä neulottuna 3½ puikoilla.


 Juhannukset on nyt juhlittu, ja kesän odotus voi vesisateen keskellä jatkua!


2.6.2015

Keittiön piristystä

Sain äidiltäni muutaman kerän Novitan Kaisla-lankaa, josta piti alunperin tulla neuletakki. Langat odottivat kirjahyllyssä omaa vuoroaan hypätä puikoille, mutta niitä katsellessani tajusin, ettei väri ole ehkä sittenkään omiaan päälle puettavaksi.


Lanka on 50% kierrätyspuuvillaa ja mietinkin, jos siitä olisi syntynyt tiskirättejä. Lanka on kuitenkin sen verran paksua, että vitosen koukulla virkattuna räteistä olisi tullut melkoisen tönkköjä.


Seuraava askel oli tabletit tai kattausliinat, miten niitä kukin sitten haluaa nimittää.


Alkuun neljä ketjusilmukkaa, joista muodostui aloitusrengas. Renkaaseen 3 ketjusilmukkaa ja 11 pylvästä. Jokaisella seuraavalla kierroksella silmukkamäärä kasvoi yhteensä kahdellatoista.


Lopuksi vielä simpukkareunus pylväillä ja kiinteillä silmukoilla.


Ja voilá! Keittiön ruokapöytä sai kesäistä piristystä :) Pahoittelut kuvien epätarkkuudesta, puhelimella kuvatessa käsi tuppaa tärisemään juuri kriittisellä hetkellä..

21.5.2015

Pienelle prinsessalle

Ristiäisissä ystäväni tyttövauva sai kauniin nimen <3 Lauantai kului nimiäisiä juhliessa.


Pikku prinsessoille valitaan yleensä vaaleanpunaisia ja muita hempeitä värejä. Minulla on kuitenkin yhden naisen kampanja sukupuolittain jakautuneita värejä kohtaan.


Veimme ristiäislahjaksi pikkuiselle unipupun, jonka ohjeen bongasin Life with Mari -blogista. Pienen pieniä muutoksia tein, esimerkiksi korvista tein pidemmät (pupumaisemmat) kuin alkuperäisessä ohjeessa. Lankaa tähän kului miltein 100g. Bommix Bamboo oli mielestäni täydellinen valinta tähän riepuun.



Junasukat tein Vikingin Baby Ull -langasta, värinumero 329 ja puikot 2½. Silmukoita sukassa oli yhteensä 40. Junasukat ovat söpöt ja hyödylliset jokaiselle pienokaiselle ja tulevia oksutauteja ajatellen pussilakanasettejä tuskin voi olla liikaa :)


Eläimellistä menoa kaiken kaikkiaan :) Toivottavasti hyödyllistä ja tarpeellista!
 

3.5.2015

Monta rautaa tulessa

Kevät etenee kovaa tahtia! Neljä viikkoa täytyisi vielä töissä sinnitellä, kunnes koittaa ansaittu kesäloma. Joku taisi viime kesänä kysyä, että eikö lomallani käy aika pitkäksi, kun kymmenen viikkoa sitä autuutta saa nauttia, mutta hulluja puhui :D Silloin jos milloin pääsee neuloosi valloilleen ja sukkia pukkaa (mahdollisesta) helteestä huolimatta. 

Tällä hetkellä olo on jokseenkin sekopäinen, kun on niin monta keskeneräistä työtä puikoilla ja koukuilla. Jokainen homma kuitenkin etenee silmukka kerrallaan, hitaasti mutta varmasti. Kaikkein hitaimmin ehkä kuitenkin nämä Tampereen käsityömessuista asti puikoilla olleet kukkasukat :D

 
Aiemmin valmistuneitakin löytyi puhelimen kamerasta. Nappivartisia Paula-sukkia on tullut tehtyä kahdet. Enemmän ja vähemmän harmaina.Vaaleanharmaat lähtivät lämmittämään äitiyslomalle lähteneen työkaverin varpaita ja tummemmat odottavat aikaa tulevaa.


Tyytyväinen kuvausassistenti.. ;)


Vappu sujui meidän taloudessa hyvinkin rauhallisesti, sillä toinen meistä sairasti ja toinen nukkui järkyttävää univelkaa pois 12 tunnin yöunien avulla :) Sohvan nurkassa oli harmaana sadepäivänä mukava neuloa, ja junasukkavarastoni paisui kahdella parilla tämän vapun aikana.

Junasukkia sateenkaaren väreissä
Nämä sukat pitäisi jaksaa päätellä ja toimittaa TYKSin keskosvauvojen sukkakeräykseen, ellei sitten joku tahdo lunastaa sukkia itselleen sopuhintaan ;)