21.5.2015

Pienelle prinsessalle

Ristiäisissä ystäväni tyttövauva sai kauniin nimen <3 Lauantai kului nimiäisiä juhliessa.


Pikku prinsessoille valitaan yleensä vaaleanpunaisia ja muita hempeitä värejä. Minulla on kuitenkin yhden naisen kampanja sukupuolittain jakautuneita värejä kohtaan.


Veimme ristiäislahjaksi pikkuiselle unipupun, jonka ohjeen bongasin Life with Mari -blogista. Pienen pieniä muutoksia tein, esimerkiksi korvista tein pidemmät (pupumaisemmat) kuin alkuperäisessä ohjeessa. Lankaa tähän kului miltein 100g. Bommix Bamboo oli mielestäni täydellinen valinta tähän riepuun.



Junasukat tein Vikingin Baby Ull -langasta, värinumero 329 ja puikot 2½. Silmukoita sukassa oli yhteensä 40. Junasukat ovat söpöt ja hyödylliset jokaiselle pienokaiselle ja tulevia oksutauteja ajatellen pussilakanasettejä tuskin voi olla liikaa :)


Eläimellistä menoa kaiken kaikkiaan :) Toivottavasti hyödyllistä ja tarpeellista!
 

3.5.2015

Monta rautaa tulessa

Kevät etenee kovaa tahtia! Neljä viikkoa täytyisi vielä töissä sinnitellä, kunnes koittaa ansaittu kesäloma. Joku taisi viime kesänä kysyä, että eikö lomallani käy aika pitkäksi, kun kymmenen viikkoa sitä autuutta saa nauttia, mutta hulluja puhui :D Silloin jos milloin pääsee neuloosi valloilleen ja sukkia pukkaa (mahdollisesta) helteestä huolimatta. 

Tällä hetkellä olo on jokseenkin sekopäinen, kun on niin monta keskeneräistä työtä puikoilla ja koukuilla. Jokainen homma kuitenkin etenee silmukka kerrallaan, hitaasti mutta varmasti. Kaikkein hitaimmin ehkä kuitenkin nämä Tampereen käsityömessuista asti puikoilla olleet kukkasukat :D

 
Aiemmin valmistuneitakin löytyi puhelimen kamerasta. Nappivartisia Paula-sukkia on tullut tehtyä kahdet. Enemmän ja vähemmän harmaina.Vaaleanharmaat lähtivät lämmittämään äitiyslomalle lähteneen työkaverin varpaita ja tummemmat odottavat aikaa tulevaa.


Tyytyväinen kuvausassistenti.. ;)


Vappu sujui meidän taloudessa hyvinkin rauhallisesti, sillä toinen meistä sairasti ja toinen nukkui järkyttävää univelkaa pois 12 tunnin yöunien avulla :) Sohvan nurkassa oli harmaana sadepäivänä mukava neuloa, ja junasukkavarastoni paisui kahdella parilla tämän vapun aikana.

Junasukkia sateenkaaren väreissä
Nämä sukat pitäisi jaksaa päätellä ja toimittaa TYKSin keskosvauvojen sukkakeräykseen, ellei sitten joku tahdo lunastaa sukkia itselleen sopuhintaan ;)