9.12.2015

Sydämellistä pehmeyttä

Näin joulun alla alkaa tulla paniikki. Saanko kaikki lahjoiksi aikomani sukat valmiiksi? Entä jos en? Kuka jää tänä vuonna ilman? Mitä heille keksii sitten lahjaksi? Tiedän odotuksien olevan pikemminkin omassa päässäni, kukaan ei odota saavansa hillittömiä sukkaspektaakkeleita lahjaksi. Niinpä itsenäisyyspäivän tohinoissa otin järjen ja virkkuukoukun käteen.


Näiden kanssa kun pääsee vauhtiin, syntyy niitä kuin liukuhihnalta. Älä siis ihmettele, jos sinunkin paketistasi putkahtaa pehmosydän :) Näihin on hyvä tuhota kerien loppuja, ja voi pojat, niitä riittää!


Nämä pikkuiset, n. 10cm korkeat pehmosydämet syntyvät nopeasti ja helposti. Virkkaaminen on kaikkein vauhdikkain osuus, jonka jälkeen alkaa aikaavievä näpertely.


Ensin virkataan kaksi samanlaista sydämenpuolikasta, jotka sitten ommellaan reunoistansa yhteen. Johonkin reunaan jätetään kääntöaukko. Käännetty sydän täytetään ja ommellaan aukko umpeen. Ripustuslenkki vielä paikoilleen ja sydämet ovat valmiita koristamaan kotia!


Kuvasin meillä sydämiä ovenkahvassa ja kakluunin luukkujen edessä. Kuvissa se ei näy, mutta kuonon mitan päässä on myös junioriassistentti valmiina testaamaan purukalustoaan sydämiin :D Meillä ei koristeita voi laittaa turhan matalalle roikkumaan.