18.11.2013

Toisenlaista käsityötä

Viikonloppuna Tampereella olisi ollut käsityömessut. Suunnittelin pitkään lähteväni käymään kyseisessä tapahtumassa, mutta viime hetken mutkat matkassa sai suunnitelman muuttumaan. Käsityömessujen sijaan lähdin lauantaina ystävän kanssa joululahjaostoksille. Ensimmäisenä suuntasimme kulkumme lankakauppaan, josta mukaan tarttuikin taas kassillinen villalankoja lahjoiksi neulottavaksi.

Tässä kohtaa voisin kertoa hieman säilytysratkaisuista kotonamme. Olohuone on meillä nimensä mukaisesti se huone, jossa suurin osa kotona vietetystä ajasta oleillaan. Olohuoneesta meillä löytyy tuollainen lokerikkohyllykkö, jonka alkuperän jokainen varmasti tunnistaa.

Pölyä ja koirankarvoja riittää joka kuvaan :D

Sehän siis on tuosta naapurimaamme huonekalujätistä aikoinaan ostettu. Hyllykkö toimii TV-tasona, mutta alimman rivin valtaavat mustat säilytyslaatikot. Salaperäiset laatikot ovat syöneet sisäänsä kaikki langat (yhtä pahvilaatikollista lukuunottamatta), jotka tässä taloudessa asustaa. Tai siis. Lauantaihin asti tilanne oli tämä. Kuten Kristerille jouduin eilen tunnustamaan, viimeiseksi kotiuttamani langat eivät enää mahdu noihin kolmeen oikean puoleiseen laatikkoon, ja äärimmäisenä vasemmalla oleva laatikko on varattu jo valmistuneille töille. Uudet langat saivat siis väliaikaisen kodin.

Tuttu kori, eikö vaan? :)

Mutta palatakseni aiheeseen. Joululahjakierros jatkui kynttilöiden kaipuussa juurikin sinne huonekalujättiin, johon matkattiin bussilla. Kierroksen viime metreillä poikkesimme poistopisteeseen, jossa kohtasin tämän ihanuuden! Mäntypuinen ihanuus, sohvapöytä!


Joku ipana oli päässyt käsiksi pöytään sen ollessa mallikappaleena. Käsittelemättömän pöydän kantta koristivat kauniit pinkit, vihreät ja kuulakärkikynän sävyiset syheröt. Tarmokkaana (jokseenkin impulsiivisena) ihmisenä päätin, ettei ole homma eikä mikään hioa ja käsitellä pöytä uuteen loistoonsa. Pöytä muutti meille ja keskellä olohuonetta lauantai-iltana käsittelin pöydän kauttaaltaan tuollaisella tummanruskealla petsilakalla.



Kolme kierrosta pinta vaati, jotta päästiin tähän lopputulokseen ja lopputulos on juuri sen näköinen, kun olettaa saattaa :D Toisaalta se on juuri sen näköinen, kuin itse halusin ja itse tehdyn ei tarvitsekaan näyttää teollisesti valmistetulta! Lauantai-ilta hupeni siis sujuvasti hieman toisenlaisten käsitöiden parissa.

4 kommenttia:

  1. Onpa hieno! Haluun tulla joku päivä kattomaan sua ja pöytää. Ja tietty poikii kans.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin just yks päivä, että pitäisi tulla käymään teillä <3 Mutta saa tännekin tulla! Pojatkin tykkäisivät, kun tulisit :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) Mekin ollaan aika tyytyväisiä lopputulokseen!

      Poista