28.9.2013

Huppujakku

Putkiremontin vuoksi arjen pyörittäminen on ollut toisinaan hankalaa. Väliaikaisessa kodissa suihku toimii ja ruuanlaitto onnistuu kyllä, mutta rajallinen vaatevarasto sekä pyykkikoneen puute pakottavat viikottain pakkaamaan pyykkivuoren autoon ja suuntaamaan ystävien ja sukulaisten luo. Tänään käänsimme auton kohti maaseutua ja viime hetkellä nappasin mukaan myös torstaina valmiiksi saamani vauvan nutun.

Pyykinpesun lomassa harhailin kameran ja nutun kanssa ympäri puutarhaa räpsien kuvia. Auringon paisteessa tuli jopa kuuma, vaikka muuten ilma olikin raikkaan syksyinen. Lämmöstä nauttivat myös puutarhan kasvit, joista monet valikoituivat myös kuvien taustalle. 



Työn ohje löytyy nimellä huppujakku Garnstudion sivuilta. Nuttu on neulottu puikoilla numero 3 ja reunat virkattu kaksinkertaisella langalla, samankokoisella koukulla. Ajatuksena oli neuloa nuttu koossa 6/9 kk, mutta omaan silmään takki vaikuttaa kyllä suuremmalta. Lanka on 100% merinovillaa ja vauvalankojen tapaan käsitelty konepesun kestäväksi.





Vaikka auringosta ja kesästä nautinkin suuresti, odotan silti kovasti kunnollista, kylmää talvea. Villasukat on minulla ympärivuotisessa käytössä, mutta lapaset, pipot ja kaulaliinat odottavat vielä kaapin kätköissä. Toivottavasti tämä nuttu lämmittää niin vanhempien mieltä kuin pikkuista itseäänkin!

2 kommenttia: